Archives

Linkki tiedotteeseen: https://turuntaidehalli.fi/veistos-hiilivarastona/

Veistos hiilivarastona on kollektiivinen teos, arkistomainen kokonaisuus, joka koostuu 37 taiteilijan tekemistä veistoselementeistä. Materiaalina käytetään taiteilijoiden nurkkiin jääneitä jätepuun paloja ja kaukolämpöverkon polttoaineeksi tarkoitettua hylkypuuta. Materiaaliin sitoutunut hiili poistuu kierrosta ja varastoituu taideteoksiin. Samalla tekijät tarkastelevat taiteellisen työskentelyn potentiaalia muuttaa materiaalin arvoa.

Hiilivaraston olemus toteutuu täten materiaalin arvon nousussa polttoaineesta taideobjektiksi ja prosessin mahdollisuuksissa tuottaa varoja uusien hiilinielujen synnyttämiseksi.

Hiilivaraston taiteilijat: Henri Ahti, Jan Erik Andersson, Tuuli Autio, Andrei Bakharev, Frank Brümmel, Anna Ellmén, Markku Haanpää, Anu Halmesmaa, Mikko Halmesmaa, Jussi Haro, Simo Helenius, Jouna Karsi, Jessica Koivistoinen, Jussi Lipasti, Eero Merimaa, Jenny Mild, Timo O. Nenonen, Umppa Niinivaara, Eero Nives, Sandra Nyberg, Kimmo Ojaniemi, Sami Pikkarainen, Hannele Peltorinne, Nina Rantala, Rubuzak, Ville Ruuska, Jani Rättyä, Elisa Sakko, Jose Salminen, Timo Takala, Sini Talonen, Oona Tikkaoja, Antti Turkko, Fanny Varjo, Juha Welling, Sebastian Ziegler

Näyttelyn on kuratoinut ja tuottanut kuvataiteilija Eero Merimaa. Merimaa työskentelee pääsääntöisesti kuvanveiston ja installaatiotaiteen alueilla. Hänen teoksensa muotoutuvat usein erilaisten yhteistyöprojektien ja dialogisten prosessien ympärille. Materiaalit ja niihin sisältyvä tieto on usein teosten keskiössä.  Merimaa työskentelee Turun taideakatemiassa kuvanveiston opettajana.

Sculpture as a Carbon Storage is a collective work, an archive-like concept composed of sculptural elements made by 37 artists. The artists have used pieces of waste wood and reject timber intended to be used as fuel for the district heating network. The carbon stored in the material is removed from the material cycle and bound in the artwork. At the same time, the artists explore the potential of artistic work to change the value of a material. During the exhibition, the audience can participate in the material refinement process by purchasing some of the pieces. The proceeds from the sales of the pieces will be directed to the Finnish Natural Heritage Foundation for the protection of Finnish primeval forests. As a result, the pieces execute the true essence of a carbon stock by increasing the value of the material from fuel to an artistic object and by producing funds to create new carbon sinks.

Artists for the carbon storage: Henri Ahti, Jan Erik Andersson, Tuuli Autio, Andrei Bakharev, Frank Brümmel, Anna Ellmén, Markku Haanpää, Anu Halmesmaa, Mikko Halmesmaa, Jussi Haro, Simo Helenius, Jouna Karsi, Jessica Koivistoinen, Jussi Lipasti, Eero Merimaa, Jenny Mild, Timo O. Nenonen, Umppa Niinivaara, Eero Nives, Sandra Nyberg, Kimmo Ojaniemi, Sami Pikkarainen, Hannele Peltorinne, Nina Rantala, Rubuzak, Ville Ruuska, Jani Rättyä, Elisa Sakko, Jose Salminen, Timo Takala, Sini Talonen, Oona Tikkaoja, Antti Turkko, Fanny Varjo, Juha Welling, Sebastian Ziegler.

The exhibition is curated and produced by artist Eero Merimaa. Merimaa primarily works with sculpture and installation. He often utilises various collaborations and dialogue-based processes in his pieces. The pieces focus on materials and the information stored in them. Merimaa teaches sculpture at the Turku Arts Academy.

Veistos hiilivarastona, Turun Taidehalli / Sculpture as a carbon storage, Turku Art Hall, 2022, foto Markku Haanpää.

KALVO – Markku Haanpää

Markku Haanpää asuu ja työskentelee Loimaalla, työmetodeinaan mm. maalaus, installaatio, taidegrafiikka ja kuvanveisto. Usein hän yhdistää eri medioita ja valitsee tekniikat tilan ja teeman mukaisesti. Luonnollisuus on tärkeä osa hänen taiteellista prosessiaan, niin maaliaineen tapahtumina kuin aihepiirissäkin. Mukana on myös primitiivisyys ja jokin ikiaikainen solumuistiin takertunut rituaali, joka ilmentyy esimerkiksi tulenlieskoina tai pölyävänä savimaana.

Luonnon kunnioitus ja suojelu on ollut hänelle tärkeää jo lapsena, ja taiteilijan elämä onkin muokkautunut sen mukaisesti. Hänen taiteellisen työskentelynsä tulos voi olla vaikkapa suojeltu metsäalue. Koska elämme suuren muutoksen aikaa, on tärkeää pyrkiä vaikuttamaan, hän toteaa. Työskentelyssään hän pohtii taiteensa hiilijalanjälkeä ja on etsinyt keinoja pienentää sitä merkittävästi, harjoittaen omaa ”taiteellista ympäristöaktivismiaan”. Hän tuo teoksissaan esille rehellisesti sen, miten toimii taiteellisessa prosessissaan, eikä yritä peitellä ihmisyytensä tuomia vaikutuksia teoksissaan. Esimerkiksi ryhtymällä maalaamaan tai polttaessaan tulella veistosta, hän väistämättä tekee hiilijalanjäljen.

Haanpää ajattelee aikamme tarvitsevan aktivismia: rakentavasti, luovasti ja lain puitteissa toteutettuna. Yhtenä mahdollisuutena hän pitää ympäristöveroa, jonka jokainen voi itse itselleen asettaa. Haanpää on mm. hankkinut oman suojellun metsän sijoittamalla ”Kasvio”-teoskokonaisuuden tuoton 100 %:sti metsänhankintaan. Hän toivoo ihmisten tekevän hyvää yhteisen tulevaisuutemme eteen, vaikka ”päättävät tahot” toimisivatkin juuri toisin. Hänen mielestään jokainen yksilö voi vaikuttaa teoillaan ja valinnoillaan. Toisinajattelijoita ja -tekijöitä tarvitaan maassa, missä ylikansalliset kaivosyhtiöt varailevat maa-alueita holtittomasti ja kyseenalaisella tavalla.

PROSESSI

Tyhjenen ja tyhjennän – näistä sanoista KALVO -näyttely sai alkunsa. Yhtenä KALVO:n tavoitteena oli rakentaa näyttely, jonka toteuttamiseksi ei ole ostettu uutta materiaalia. Kirkkaana odotuksena ymmärrys kulutuksestamme. Siitä mitä jätämme jälkeemme, jopa läpi kuoleman. Lopulta tilasin kuitenkin valokuvan itsestäni, maksoin sen rahalla. Markkinat ne jatkavat kulkuaan, pörssit romahtelevat, noustakseen uudelleen; kenen hankkeena ja millä keinoin? Mitkä kalvot tahtoisit puhkoa todistaaksesi toisen vääryyden? Oletko valmis kohtaamaan omasi?

Taide on merkki ja jälki ihmisestä ihmiselle, näkymä toiseudesta. Harha minuudesta, toisen näky on eri. Kuka näkee ja kokee? Entä mitä siinä välissä on, ymmärrys vai ennakkoluulo? Henkisiä sudenkuoppia riittää.

Kulutus – itsen ja toisen. Murskaava tavara. Elävän hirven paino, entä fileenä lautasellasi? Loputon kulutus. Menneisyyteen jätetyt jäljet, jotka nostetaan seinälle. Luotto elämään, vaikka Amazon ei enää niele; se vapauttaa. Mitä on olla rikas ekologisen monimuotoisuuden köyhtyessä? Mitä ihminen maksaa ja kenelle maksetaan? En vieläkään ymmärtänyt, uneksin edelleen.

Omakuvassa olen hautautuneena puunkuoren alle, osoittaakseni omat tekoni. Miten paljon ihminen tarvitsee maatuakseen/palaakseen rauhassa, vai onko kyse pitkään uneen valmentautumisesta, mutta milloin on oikea aika herätä? En halua puhkoa kuplaani suotta. Milloin se umpeutuisi uudelleen ja kenen kuplista se ottaisi osumaa ennen uutta suojaa? Lopulta kohtaan pahimmat pelkoni, alkukantaiset julmetut fobiani, osittain lahjana perinnöksi saatuna. Miten itse kohdataan, pelolla vai rakkaudella? Entä se toinen?

Kenen tämä uni on? Epäilen kalastajaa, kalan ja onnen. Voiko häneen luottaa, kuolemanmerkit leijuvat ilmassa varjoina. Jänkäkoira (hauki) vaanii kaislikossa luullen käsivarttasi evääksi. Pelkosi on laskeutunut taivaasta, kuten muutkin jumaluudet. Se iskee tummassa vedessä, varoittamatta. Painut pinnan alle, viimeinen hengitys liukenee veteen, itsellesi vieraaseen maailmaan. Silloin näet kauneuden, muistat rohkeuden ja kadut tekojasi. Pyristelet pinnalle, kohtaat oman todellisuutesi uutena, rikkoutuneena ja samalla maailman kauneimpana. Ennennäkemättömänä ja hajonneena. Vaanija laskeutuu jälleen pohjaan, ei sille lihasi maistunut.

Todellisuuden tajunta. Minun, sinun ja meidän. Valtioiden ja maailman? Kuka säätelee puolestasi, oletko valmis elämään itse? Sielun Veljiä lainatakseni: ”On mulla unelma, vapaa maailma, ilman rajoja.” Kommunikaatio, historia ja juuret. Ymmärrys. Kaupallisuus, kuolema ja todellisuus. Kaikki hautuu. Murrettu ihmisyys, sivut loppuvat aina kesken.

Kaksi viikkoa näyttelyn avautumiseen, äiti kuolee, ei kuitenkaan koronaan. Viimeiset vuodet ”suojassa” oman kotinsa vankina, maailman avautuessa ikkunoiden takana. Kohtaan kuoleman ja latvialaisen Mara-jumalattaren energian puiden varjoissa keskellä yötä. En pelkää, en mitään. Olen soturi, minun on oltava vahvempi kuin minä. Olen valmis huutamaan kaiken ulos. Lopulta en saa huutoani loppumaan.

MANUAALI

Älä länkytä ihminen, saati sitoudu kontekstiin. Ole eläin, kokeile elää. Aisti, älä edelleenkään selitä. En ymmärrä kieltäsi, olen jo eri olento.

Instanssi on toisaalla, rakennus romahtanut. Näe minut pölyssä, mikä on jäljellä, kävele ylitseni ja tartun sinuun, mutta en koskaan kokonaan. Muuta en voi antaa, etkä tule saamaan.

Muistitko pestä kätesi? Eläin nuolee itse tassunsa, häivyttää jälkensä, lipoo minut sisimpäänsä. Ihminen huuhtoo lähimpään viemäriin. En ole enää tässä, olen muualla enkä palaa koskaan.

Ole irti, vapaa. Vaella muistisi unohdettuun hämärään. Notkahda sisimpääsi, aisti juuresi. Tukeudu vaikka heinänkorteen. Tee se vankasti, olkoon se pyhyytesi. Ole eläin.

KIITOS työskentelyni tukemisesta Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahastolle.

Loimaan Taidemuseo

Kasvio-teoksen alkuluonnoksia.

Huovinsuon-Kasvio - Taiteesta metsäksi

Huovinsuon-Kasvio on metsäalue, jonka hankin ”Kasvio” –teoksestani kertyneen teosmyynnin turvin. Tavoitteenani oli suojella metsäalue ja hankkeen voi ajatella olevan taiteelliseen työskentelyyn perustuvaa ympäristöaktivismia.  Käytin teoksesta tulleen tuoton 100% metsän hankintaan. Metsäalueen hankinta lähti liikkeelle jo ”Kasvio”-teoksen suunnitteluvaiheessa ja toin esiin teoksen päämäärää, metsäksi muuttumista, läpi teoksen prosessin. Lopulta ”Kasvio”-teokseni oli installoituna Turun Tuomiokirkossa, Eero Merimaan kuratoimassa ”Näytöksiä” –näyttelyssä keväällä 2019. Teoksen vastaanotto oli kiinnostunutta ja lopulta hanke päättyikin onnistuneesti tavoitteeseensa – metsän hankintaan.

Hankkimani metsäalue on suopohjaista sekametsää ja sen läheisyydessä sijaitsee Vapon turvenevat. Tarkoituksenani on ollut suojella tämä metsä ja estää sen päätyminen Vapon hallittavaksi. Metsä on luonnontilassa, edellinen omistaja on tehnyt pientä hakkuuta 80-luvulla, mutta tämä ei ole juuri enää nähtävissä. Alue sijoittuu luonnontilaiseen rahkasuoalueeseen ja pidänkin suojeltavan alueen laajentamista tärkeänä.

Arvion mukaan lähes 12 prosenttia Suomen lajeista on uhanalaisia. Etenkin vanhoilla metsillä on lajien säilymisen kannalta kriittinen rooli. Tosiasia on myös se, että Etelä-Suomen metsistä vain häviävän pieni osa on suojeltu. Tähän hätähuutoon hankkeeni pyrkii vastaamaan ja tulen myös jatkossa toimimaan vastaavasti. Hankkeeseeni sisältyy myös se, että tuon luonnonsuojelun asiaa esiin omalla toiminnallani, näyttelyissäni ja eri medioissa. Metsänsuojelijoita ja toisinajattelijoita tarvitaan maassa, missä kaivosyhtiöt varailevat maa-alueita holtittomasti, mielestäni hyvin epämääräisellä tavalla.

Ajattelen aikamme tarvitsevan aktivismia, mutta miten sitä lainpuitteissa, rakentavasti ja positiivisesti ilmentää, siinä on syytä olla harkitsevainen. Yksi keino on asettaa itselleen ”ympäristövero”, kuten koen hankkeellani itse itselleni tehneeni. Toivon ihmisten tekevän hyvää yhteisen tulevaisuutemme eteen, vaikka toiset tahot toimisivatkin juuri toisin. Muistutan, että yksilö voi aina vaikuttaa ja jo pieni teko on voitto!

Luonnon kunnioitus ja suojelu on minulle tärkeää ja olen pitänyt näyttelyitä, joiden moniosaisten installaatioiden teosmyyntiä on ohjattu kokonaisuudessaan myös Luonnonperintösäätiölle.  Olen pohtinut paljon taiteellisen työskentelyni hiilijalanjälkeä ja etsinyt yksilötason keinoja pienentää sitä merkittävästi, harjoittaen taiteellista ympäristöaktivismiani ja olen kriittinen myös materiaalivalinnoissani. Metsien suojelu on mahdollista kaikille!

Kortteja saatavilla Loimaan taidemuseosta.

Katso Instagram Story Kasvio-metsästä: https://www.instagram.com/s/aGlnaGxpZ2h0OjE3ODYwMzczNzg1ODE5Mzkx?igshid=120008czm3imv

Taiteellisessa työskentelyssäni prosessin tärkeys korostuu itselleni. ”Taide tekona” on sarja tapahtumia ja kaiken sen pohjana on keskeneräisyys. Valmiin teoksen takana saattaa olla hyvinkin pitkä matka, jonka alku on taltioitunut teoksen useisiin kerroksiin ja prosessin päättyminen ei välttämättä ole havaittavissa. Työskentelyni on intuitiivista avoimuutta ja matka valmiiseen teokseen on varsin tärkeä; itse prosessi on avain ja mahdollisuus kaikkeen. Taiteellinen työskentely on hitautta, joka ei välttämättä näy ulkopuolelle.

Voit tutustua syvemmin työskentelyyni Instagramissa klikkaamalla alla olevaa kuvaketta
Minä ja Ulla-hirvi 80-luvun alussa - eläimellisyyteni juuret.